sunnuntai 26. elokuuta 2012

Tervetuloa kierrokselle Tassulaan

Tassulassa on vielä pintaremontti kesken, mutta suurimmat remontit on jo suoritettu. Ullakolle tehty kylpyhuone on jo lähes valmis, portaiden kaiteet puuttuvat vielä.




Rouvan työhuoneesta on lattia vielä viimeistelemättä ja maaliakin pitäisi vielä seiniin saada. Rouvalla vaan pukkaa tilaustöitä siihen malliin, että kangaspuutkin piti pystyttää ja remontin viimeistely tässä huoneessa siirtyy myöhemmäksi.





Isännän työhuoneesta puuttuu myös lattian viimeistely ja tapetit seiniltä. Sinisävyinen tapetti on jo hankittu ja parkettikin odottaa laittajaansa, mutta Cristolla on tällä hetkellä niin hyvä inspiraatio uuden kirjansa kanssa, että pienet yksityiskohdat ovat unohtuneet tyystin. Kas vain, yksi löytökissoista onkin vallannut Criston työtuolin!




Makuuhuone on saanut lattiansa ja tapettinsa. Vielä kun Matilda ehtisi ommella uuden päiväpeiton sänkyyn, vuodevaatteet ovatkin näköjään ulkona tuulettumassa




Osa keittiön kaapeista vielä odottaa asennusta, hellakin näyttäisi puuttuvan. Keittiön keltasävyiset tapetitkin odottavat kellarissa, sekä ruskea-valkoiset laatat lattian asennusta. Kaappeja varten on myös jo hankittu vihreä maali, missähän välissä Cristo ehtisi jatkaa remonttia?




Olohuone ammottaa tyhjyyttään, valtavankokoinen kissojen kiipeilypuu on vielä suunnitteluasteella. Tähänkin huoneeseen olisi lattia- ja seinämateriaalit valmiina odottamassa.



Talosta löytyy vielä kellarikerros, mutta se on tyhjänä vielä toistaiseksi. Sinne on tulossa sauna, pukeutumistila, kylmäkellari hilloille ja perunoille, kodinhoitopiste ja lämmintä säilytystilaa.

Rouvalla on kaupungissa käsityöliike. Tai oikeastaan hän on vasta perustamassa sitä, myyntituotteet puuttuvat vielä tyystin. Liikkeeseen tulee neulelankoja, kankaita, nauhoja, nappeja, mitä ikinä käsityöliikkeestä voikaan löytää.


Kadun toisessa päässä pitkään tyhjillään olleen liikehuoneiston ikkunat ovat peitetty ja oven yläpuolelle on ilmestynyt kyltti "Dragon Tattoo". Päivisin liikkeen sisältä on myös kuulunut raskaampaa musiikkia ja remontin ääniä. Koskakohan tatuointistudio valmistuu ja minkälaista henkilökuntaa sieltä löytyy?

3 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä,helpottaa hiukan joulukalenteripuuhia :) tatuointijuttu kiinnostaa kovasti!

    VastaaPoista
  2. Vai Dragon Tattoo :-D Ihana on tämä löytökissatalo!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa lukea näit sun juttui! Ihan ku olis itse sadussa mukana. Ja meidän Tassu on tietty vähän leuhkana kun se kuvittelee et toi talo on sen... Ku meitäkin välillä kutsutaan Tassulan väeksi;-)
    P.S. Voisiks tonne kommenttilootaan saada sen nimi/osoite -vaihtoehdon?

    VastaaPoista